KOSKENKORVAN YHDISTYSTOIMINTA

Yhdistykset toimivat yhteisen hyvän vuoksi eivätkä ne tavoittele voittoa. Yhdistykseen kuuluu jäseniä, joille yhdistys järjestää erilaista toimintaa. Yhdistys voi järjestää toimintaa myös muille kuin jäsenilleen, esimerkiksi erilaisina tapahtumina tai urheiluseuratoimintana. Toimintaan osallistuvia yhdistää kiinnostus samaan aihepiiriin. Monelle yhdistyksen toimintaan osallistuvalle jo pelkkä yhdessäolo voi olla tärkeää, siellä tutustuu uusiin ihmisiin ja yhdistyksen kautta voi olla mahdollisuus myös vaikuttaa asioihin.

Useat liikuntaseurat

Koskenkorvan Urheilijat on urheilun yleisseura Ilmajoen Koskenkorvan kylästä. Urheiluseura perustettiin vuonna 1945.  Parhaiten urheiluseura tunnetaan pesäpallosta, jossa seuran miesten edustusjoukkue on pelannut Suomen pääsarjassa Superpesiksessä vuodesta 1999 lähtien. Naisten ja tyttöjen pesäpallosta vastaa Ilmajoen Kisailijat. Seuralla on kuitenkin urheilutoimintaa pesäpallon lisäksi yleisurheilussa ja seuran nimissä järjestetään myös bingoa.

Pesäpallon kotiottelut KoU pelaa Sähkökoje Areenalla, joka sijaitsee Koskenkorvan Honkalanmäellä. Koskenkorvan Urheilijat tekee yhteistyötä myös muiden lähialueella toimivien seurojen kanssa.

Koskenkorvan Urheilijat oli mukana myös Koskenkorvan kylähankkeessa. Vuonna 2011 Koskenkorvan kylä täytti 100 vuotta ja kylähanke toteutettiin 15.11.2010 – 31.12.2011. Hankkeen tavoitteena oli toimintamallien jääminen Koskenkorven kylässä pysyväksi ja se, että eri yhdistysten toiminnoista saataisiin tiedotettua asukkaille näkyvämmin kuin aiemmin.  Kylähankkeen tarkoituksena oli tuoda kylälle lisää tunnettavuutta valtakunnallisesti.

Koskenkorvan Kisattaret ry on liikuntaseura, joka toiminut vuodesta 1932. Seura toimii Suomen Voimisteluliiton alaisuudessa ja järjestää kylällä monipuolisesti harrastustoimintaa erilaisten jumppien muodossa kaikenikäisille.

Koskenkorvan VPK

Koskenkorvan VPK on palokuntayhdistys, joka perustettiin vuonna 1993, mutta paikalla on ollut palokuntatoimintaa jo vuodesta 1951. Palokunnalla on hälytysosasto, jonka tehtävänä on hoitaa pelastustoimen tehtäviä, harjoitella pelastustoimessa tarvittavia tietoja ja taitoja ja osallistua alueen turvallisuusviestintään. Yhdistyksellä on myös 11-16-vuotiaille nuorille suunnattua harrastustoimintaa, jossa nuorisotoimintaan osallistuvat saavat taitoja ja valmiuksia toimia arkielämän yllättävissä tilanteissa. Palokuntanaistoiminnan periaatteena on vapaaehtoisuus. Palokuntanaiset opastavat turvallisuustaidoissa ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä. Naisosaston toiminta tukee palokuntayhdistyksen toimintaa. Naiset osallistuvat myös pelastustehtäviin hälytysosastoissa.

Koskenkorvan kylässä toimii useita yhdistyksiä näiden yllä mainittujen lisäksi. Koskenkorvan Maaseutunaiset ja Koskenkorvan Maamiesseura toimivat kylällä aktiivisesti. Moottoripyöräilijöillä on oma yhdistyksensä, samoin kyläseuralla ja kylässä voi osallistua myös diakoniapiireihin tai koulujen vanhempainyhdistyksiin.